Pastissi
Tänään sain pastissityön valmiiksi, jossa oli viittä eri taidekuvaa ''sekoitettuna'' toisiinsa. Taidekuvat jotka esiintyivät työssäni olivat:
Hedelmä asetelma 2007 (ei tietoa tekijästä)
Still Life With Apples, Paul Cezanne
Taikametsä 7.6.2011, Petri Niemelä
Ja tässä alla minun tekemäni mix kyseisistä taideteoksista
Aluksi halusin tehdä työni vain huudosta, Taikametsästä ja Mona Lisasta, mutta huomasin, että Mona Lisasta tuli aivan liian pieni ja se ei peittänyt kokonaan paperin alareunaa. Käytin lopullisessa teoksessani kolmea eri tekniikkaa, jotka olivat puuvärit, vesivärit ja vahaliidut. Olisin käyttänyt useampiakin tekniikoita, jos siihen olisi ollut mahdollisuus.. Käytän töissäni mielummin värejä, joten värien käyttö oli runsasta teoksessani.
Työlläni ei ollut mitään varsinaista viestiä katsojalle, sillä se oli täysin epärealistinen taideteos.
Aloitin suunnittelemaan työtäni Mona Lisan pohjalta ja halusin liittää Mona Lisan taustalle yksinkertaisia puita. Taikametsä oli juuri sellainen työ, joka kävisi Mona Lisan taustalle ja päätin siis valita sen. En missään vaiheessa halunnut piirtää Mona Lisan tarkoin kuvattuja kasvoja, joten päätin tehdä hieman jopa pelottavat kasvon Huuto taideteoksen henkilöltä. Huomasin kuitenkin melko pian, että Mona Lisasta (vartalosta) tuli aivan liian pieni ja joutuisin luultavasti piirtämään hänen alavartalon, jos se jäisi entiselleen. Tätä en kuitenkaan halunnut tehdä ja päätin peittää alavartalon piirtämällä pöydän Mona Lisan toisen käden alle. Seuraavaksi jälleen huomasin, että pöytähän näyttää tosi tyhmälle, kun siinä ei ole mitään ja se on noin suuri. Päätin siis jälleen täyttää sitä ja piirsin pöydälle kaksi eri hedelmäasetelma teosta. Harmikseni hedelmistä tuli aivan erikokoisia toisiinsa nähden ja ne ovat epärealistisen pieniä verrattuna puihin ja Mona Lisaan.
Lopputulokseen en ole kovinkaan tyytyväinen, mutta olen onnellinen, että sain edes jonkun pastissin tehtyä. Ehkä minä vielä joku päivä innostun tekemään toisen paljon paremman pastissin!:)
Numeroksi omasta työstäni antaisin 7. Sain lopputulokseen käytettyä kolmea eri toteuttamistekniikkaa sekä teoksessani oli viittä eri taideteosta, joka on enemmän kuin tehtävänannossa oli vähimmäismääränä. Minun silmääni työni ei ole aivan yhtenäinen, sillä värimaailma vaihtelee hyvin rajusti ja taideteokset eivät sovi toisiinsa.
Olen kuitenkin tyytyväinen Mona Lisan ja Huudon yhteensovitukseen. Minun mielestäni se oli mielenkiintoinen yhdistelmä eikä värimaailmakaan poikennut niin rajusti kuin esimerkiksi hedelmät ja Mona Lisa poikkesivat.
Isäni ja pikkuveljeni kommentit työstäni
Isä: ''Tunnistan hyvin teoksesta Mona Lisan ja Huudon, mutta en ainakaan tunne näitä muita taideteoksia. Työsi on ulkonäöltään melko siisti ja huolliteltu, mutta minun on vaikea arvioida tätä, kun en tiedä minkä tasoinen piirtäjä olet. Onneksi ei minun aikaani tällaisia töitä tarvinnut toteuttaa. Kauan sinä ainakin tätä työtä teit, kun näin sinut lähes joka ilta jotakin piirtämässä. Ison plussan antaisin siitä, että paperissasi ei ole yhtään tyhjää valkoista kohtaa.''
Pikkuveljeni Elias: ''Siinä on joku ihminen, puita, hedelmiä ja varmaan pöytä. Ihan kiva kai tuo on.''

Itse tehdyt kysymykset
1.Miksi juuri nämä taideteokset?
-Nämä teokset kävivät toisiinsa jollain tapaa ja ne sopivat hyvin minun suunnittelemaani lopputulokseen. Mona Lisa oli maalaus, jonka pohjalta lähdin teostani rakentamaan.
2.Kuinka kauan työn tekoon loppujen lopuksi meni?
-Työn tekoon kului noin kuusi tuntia yhteensä. Tämä johtuu siitä, että aloitin useamman kerran alusta Mona Lisan piirtämisen, enkä vieläkään ole lopputulokseen tyytyväinen.
3.Millaisia vastoinkäymisiä kohtasit työn teon aikana?
-Yksi iso vastoinkäyminen kaikkien kuviksen töiden teossa on ollut se, että meillä kotona ei ole edes kaikkia puuvärejä. Tämä rajoittaa kaikkien töideni värimaailmaa suuresti.
4.Auttoiko kukaan sinua pastississa?
-Ei, mutta kysyin aina välillä mielipidettä äidiltäni, joka kyllä kertoo suoraan jos työ ei näytä hyvälle. Lopulliset päätökset ja kynän vedot teen aina itse, kun onhan kysessä oma koulu työni.
5.Oliko työn teko mukavaa?
-Kyllä, ainakin paikka paikoin. Välillä kyllästyin siihen, kun yksikään kynän veto ei näyttänyt hyvälle ja ei istunut työhöni. Tykkäsin kuitenkin suunnitella tulevaa työtäni ja oli kivaa piirtää jotakin muuta kuin omia piirroksia. Tämä muiden teoksien jäljittely oli yllättävän haastavaa. Tuntui, että haluaisi muuttaa sitä toisen tekemää piirrosta sellaiseksi, että se olisi itse helpompi toteuttaa, mutta oli pakko vain purra hammasta ja yrittää tehdä työstä mahdollisimman tarkka jäljennös. Loppujen lopuksi työtä tehdessä oli enemmän positiivisia ajatuksia kuin negatiivisia mietteitä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti