Minä ja suhteeni kuvaamataitoon

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Minä ja suhteeni kuvaamataitoon

Minä
Minun nimeni on Ella Partanen ja olen 17-vuotias kiuruvetinen lukiolaistyttö. Olen asunut syntymästäni saakka Kiuruvedellä.
 Olen luonteeltani ahkera, ystävällinen, luotettava ja aikataulufriikki. Ahkeruus näkyy minussa esimerkiksi koulun suorituksissa, joihin panostan aina 100%. ja sen myötä joudun aikatauluttamaan elämääni hyvin paljon. Käyn siis lukion normaalia lyhyemmässä ajassa (2.5v), sillä olen muita ykkösluokkalaisia edellä ja viimeiselle vuodelle minulle ei jäisi yhtäkään kurssia jäljelle.
Koulun lisäksi olen ''vakituisesti'' töissä ABC-asemalla, joten vapaa-aikaa jää melko vähän käytettäväksi. Mutta kun vapaata-aikaa löytyy, harrastan laulamista Kiuruveden nuorisokuorossa Cantus Firmuksessa, ratsastamista tavoitteellisesti (valmennaudun ja kilpailen), käyn kuntosalilla riehumassa ja käytän koiraani erilaisilla kursseilla ja kansainvälisissä näyttelyissä.
Rakastan ylikaiken kesää ja matkailua. Olen matkustanut Sveitsiin (Zurich), Saksaan (joku pieni kylä Sveitsin ja Saksan rajalla), Ruotsiin (Tukholma ja Piteå), Espanjaan (Barcelona), Norjaan (vaellusreitti ylitti rajan) ja viimeisin matkani oli 18.12.2014-2.1.2015 Kanarian saarille. Kesässä ja lämpimissä matkakohteissa on tietysti aurinko, ruskettuminen, uiminen ja rantakaduilla käveleminen. Suomen kesässä parasta on kotimaiset mansikat ja mökkeily yhdessä perheen ja ystävien kanssa!


Kävin rippikoulun vaellusrippikouluna


rippijuhlista


uudempaa kuvaa :)

Suhteeni kuvaamataitoon
En ole koskaan ollut mikään kuvaamataidon suurin fani eikä se myöskään ole ollut lempiaineitani yläkouluaikoinani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi minulle pakkopullaa! Tykkään joskus kotonakin piirrellä joitakin yksinkertaisia lyijykynä piirroksia, kun tylsyys iskee. Voisin siis kuvailla suhteeni kuvaamataitoon olevan perushyvä. Minulla ei ole negatiivisia ennakkoluuloja kurssin tehtäviä kohtaan lähellekkään niin paljoa kuin positiivisia. :)
Kuvallisista tekemistä arkipäivisin harrastan joka päivä jollain tapaa kuten esimerkiksi ottamalla kuvia muista ihmisistä, maisemista, itsestäni ja joistain yksityiskohdista (tekstit yms.). Kuvaamiani kuvia en käsittele yleensä paljoa, jos siinä on jotain käsiteltävää niin käytän muokkaukseen ''perusasetuksia'' esim. lisään kirkautta ja korostan vaaleitä värejä.
Minun mielestä myös meikkaus on kuvallista tekemistä, sillä siinähän ihminen tavallaan maalaa kasvojaan; piilottaa epäkohtia ja korostaa hyviä piirteitään. Jos oikein pitkälle mennään niin onhan sitten itsensä vaatettaminenkin kuvallista puuhaa ja sitähän me jokainen teemme päivittäin.



Tavoitteeni kurssilla

Numeron suhteen tavoittelisin ja toivoisin todistukseen 7-8. En ole taiteellisesti kovin taitava, joten mielestäni tämä olisi realistinen tavoite tasooni nähden.
Muina tavoitteina olisi se, että kokeilisin uutta ja rohkeaa, yrittäisin parhaani sekä tietysti oppisin jotain uutta kuvaamataidosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti